Blogin etusivulle

Kevät piristää Facebookin yrityssivuja

Päivitimme Facebook-profiilimme aikajanaksi. Kevään tullessa Facebookin yrityssivut ovat uudistumassa, ja halusimme olla ensimmäisten joukossa ottamassa uudenlaisen yrityssivun käyttöön.

Facebookin uudistuvat yrityssivut muistuttavat henkilöprofiileihin tulleita aikajanoja. Aikajanalle voi esimerkiksi lisätä yrityksen historian tapahtumia, kuten perustamispäivän, tuotteiden julkaisupäivät ja saavutukset.

Yrityksen imagon luomisessa profiilin yläreunan ison kansikuvan merkitys korostuu, koska uudistuksen myötä personoidut välilehdet menettävät huomioarvoaan. Yläreunan kuvan ohella myös profiilin uusimpiin viesteihin ja päivityksiin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä kansikuva ja uusimmat päivitykset ovat ensimmäinen asia, jonka sivulla vieraileva henkilö näkee.

Kansikuva ei saa kuitenkaan sisältää hintatietoja tai ostokehotusta, eikä siinä saa olla yhteystietoja, kuten sähköposti- tai nettiosoitetta. Kuva ei myöskään saa kehottaa tykkäämään sivusta.

Yrityksen asiakkaiden kannalta uudistuksen isoin etu on se, että he voivat nyt lähettää yrityksille yksityisviestejä ja saada vastaukset henkilökohtaisesti. Tämä mahdollistaa entistä paremman palvelun. Facebookissa on myös uusi Offers-toiminto, jonka kautta yritykset voivat jakaa alennuksia ja tarjouksia.

Katso miltä uusi profiilimme näyttää! www.facebook.com/Opasmedia

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Liity sähköpostilistalle

Kiinnostiko artikkeli? Tilaa uutiskirjeemme.