Blogin etusivulle

Opasmedian & Suomen Opasmyynnin matkakilpailu 1.3-31.5.2013






Opasmedia järjesti keväällä myyjilleen myyntikilpailun, jossa oli mahdollista voittaa matkapaketteja Roomaan, Pariisiin, Prahaan ja Berliiniin. Parhaiten kilpailussa pärjäsivät Sirkka-Liisa, jonka matka suuntautui Roomaan, sekä Pasi, joka matkasi Pariisiin. Pyysimmekin heitä kertomaan hieman matkoistaan.

Annetaan ensiksi puheenvuoro Sirkka-Liisalle, joka kertoo meille lomatunnelmat Roomasta:
"Pääsimme perjantaina hotellille helposti taksilla, joka kuitenkin osoittautui melko kalliiksi, sillä sunnuntain bussikyyti takaisin lentokentälle oli puoli-ilmainen. Hotelli oli oikein siisti, ja henkilökunta oli ystävällistä. Huonetta odotellessa menimme lähikahvilaan syömään, josta löysimmekin heti pari muutakin suomalaista turistia."





Kaatosade ja ukkostaminen vaihtuu aurinkoisiin tunnelmiin
"Lähikahvilassa ollessamme satoi oikein kaatamalla ja ukkosti, mutta loppumatka meni kuitenkin aurinkoisissa tunnelmissa. Vietimme perjantain leppoisasti kahviloita ja kuppiloita kierrellessä."

Nähtävyydet, sekä paikallisten ystävällisyys tulivat myös matkalaisille tutuiksi
"Lauantaina oli vuorossa turistibussiajelu, eli Rooman nähtävyydet, Colosseum, Fontana di Trevi, Espanjalaiset portaat ja muut tuli katsastettua. Kävelimme varmasti yhteensä n. 20 kilometriä, mutta oli hienoa, kun ilma oli mitä mainioin ja nähtävää riitti. Tuliaisia löytyi Disney-kaupasta ja kaikista kivoista pikku putiikeista. Tietenkin myös katukauppialta tuli tingattua muutamat kivat laukut ja kellot.
Samalle päivälle katsastimme myös Via Nazionalen ihan paikallisten kyyditseminä. Kivaa porukkaa, kun kuskaavat turisteja ilmaiseksi. "





Loput tuliaiset ja kotia kohti, sekä loppuvaikutelma Roomasta
"Sunnuntaina ennen lähtöä haettiin vielä loput tuliaiset ja lähdimme takaisin lentokentälle odottamaan lentoa takaisin Suomeen. Kaikista ihaninta Roomassa oli ehdottomasti mahtava arkkitehtuuri, mukavat ihmiset ja hyvät ruuat sekä juomat. Toivottavasti pääsee vielä joskus uudelleen vähän pidemmäksi aikaa."






Pasi vuorostaan kertoi lomatunnelmistaan ja maan hintatasosta seuraavanlaisesti:
"Eiffel-torni, Seine, sekä Champs-Élysées ja Riemukaari tuli nähtyä. Lämmintä oli kumpanakin päivänä yli 30 astetta, ja sitten vasta hiki tuli, kun tilattiin katukahvilasta kaksi isoa olutta. Laskussa luku 19,10 euroa, huh huh! Tupakka-askikin maksoi 6,30 euroa, eli aikalailla kallis maa."




Pariisiin suunnannut matkalaisemme innostuu myös kehumaan kaupungin kauneutta, sekä yleistä siisteyttä:
"Kaunis kaupunki! Rakennukset olivat mitä kauneimpia ja siistiä oli myös. Silti ihminen on suuressa maailmassa joskus pieni - kaikki luki ranskan kielellä ja englantia ei osannut juurikaan kukaan. Selvisimme kuitenkin vaimoni kera reissusta kunnialla takaisin Poriin."




Kiitokset Sirkka-Liisalle ja Pasille kuvista ja lomatunnelmista! 


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Liity sähköpostilistalle

Kiinnostiko artikkeli? Tilaa uutiskirjeemme.